Lymfahoidot

Lymfaterapia, lymfahieronta ja LymphaTouch -laitehoito

Lymfaterapia on turvotuksen vähentämiseksi kehitetty hoitomuoto, joka tehdään erityisellä tavalla hieroen. Turvotus heikentää kyseisen kehon osan toimintaa kuten esim. nivelen liikettä. Turvotus lisää kudoksiin kohdistuvaa painetta ja näin ollen aiheuttaa liikerajoitusta sekä kipua. Näin tapahtuu myös esim. leikkausten jälkeen.

Miten turvotus syntyy?

Turvotus liittyy useimmiten suurten operaatioiden jälkitiloihin (syöpäleikkaukset) tai ns. tylppiin vammoihin kuten ”puujalka” tai nilkan nyrjähdys. Tyypillisimpiä ongelmia ovat myös jalkojen turpoaminen päivän mittaan tai pitkään istuessa. Joskus ongelmana voi olla synnynnäinen imunestekierron toimintahäiriö.

Turvotus merkitsee sitä että kudoksessa on liikaa kudosnestettä. Imunestejärjestelmä (Lymfakierto) muodostaa eräänlaisen varaventtiilin, jonka avulla keho pyrkii estämään näkyvien turvotusten syntymisen. Imunestekierron toiminnan häiriintyessä keho ei itse pysty hoitamaan kudokseen syntynyttä ylimääräistä nestekuormaa. Turvotuksessa siis kudoksen nestekuormitus on kasvanut kun samalla kuljetuskapasiteetti on heikentynyt.

Lymfaterapia

Lymfaterapia on kevyttä, tiettyihin suuntiin tapahtuvaa rytmikästä pumppaavaa hierontaa. Lymfaterapian tarkoitus on kiihdyttää vamma-alueen imusuonten toimintaa, laukaista, yleensä kivusta johtuvia, imusuonten kramppeja sekä estää verenpurkauksien sidekudostumista. Lymfaterapialla voidaan myös vähentää arven muodostumisessa tavallisesti syntyvien kiinnikkeiden muodostumista. Hoitaminen ei saa tuntua kivuliaalta, oli vamman laatu minkälainen tahansa.

Vammoissa lymfaterapialla saadaan helpotettua kudokseen kohdistuvaa painetta, jolloin paraneminen nopeutuu. Turvotuksen vähennyttyä voidaan liikehoidot nivelen liikelaajuuksien palauttamiseksi aloittaa aikaisemmin (riippuen vamman laadusta).

Lymfahieronta

Lymfahieronta on kevyt, hellävarainen ja rauhallinen hieronta, joka kohdistuu kehon imusuonistoon. Tarkoituksena on imunestekierron edistäminen ja turvotusten vähentäminen kehossa. Se vähentää myös kipuja ja jäykkyyksiä kehossa. Lymfahieronta tehdään kevyesti sormin ja kämmenin pumppaamalla. Hoito vaikuttaa positiivisesti myös verenkiertoon ja immuunipuolustukseen.

Kenelle lymfahierontaa: Leikkausta edeltävä ja leikkauksen jälkeinen hoito. murtumien jälkitila, nesteturvotukset, urheiluvammoista turvotukset, reumaattiset turvotukset, fibromyalgia ja muut erilaiset kivut laskimovajaatoiminnassa, nivelkulumat, tarve kevyemmälle hieronnalle, stressin lievitykseen, raskaus turvotukset, sekä synnytyksen jälkeen palautumiseen.

Kenelle ei sovi: Akuutit tulehdukset ja ruusu, syvät laskimotukokset, sydämen- ja munuaisten vajaatoiminta, flunssa ja kuume, pahanlaatuiset kasvaimet joiden hoito on kesken

Montako kertaa: Hoito kerrat määräytyvät yksilöllisesti, mutta kroonisissa vaivoissa sarjahoito n. viikon välein 3-10krt.

LymphaTouch

Osassa toimipisteitämme on käytössä LymphaTouch-laite, jonka alipaine ja mekaaninen värähtely parantavat kudoksen joustavuutta ja nivelten liikelaajuutta. LymphaTouch edistää mm. leikkaushaavojen parantumista ja auttaa rentouttamaan faskiarakenteita. Se on tehokas työkalu esimerkiksi kivun, turvotuksen ja arpien hoidossa, ja sopii hyvin myös lihashuolto- ja hierontahoitoihin.

Jos haluat, että LymphaTouchia käytetään osana varsinaista hoitoa, niin varaa fysioterapia- tai osteopatia-aika jollekin seuraavista ammattilaisistamme:

HUOM! Muista mainita ajanvarauksen yhteydessä toiveesi LymphaTouch-laitteen käytöstä.

Varaa aika lymfaterapeutille

Alice Vidjeskog

Fysioterapeutti, lymfaterapeutti, urheiluhieroja

Toimipisteet

Helsinki - Etu-Töölö



Varaa aika lymfahierontaan

Paula Varhimo

Urheiluhieroja

Toimipisteet

Espoo - Tapiola